19.03.2018 - Suomen Autolehden päätoimittaja sai liiton korkeimman tunnustuksen liittokokouksessa

MEDIATIEDOTE 19.3.2018, julkaisuvapaa heti

 

Suomen autotekniikan parhaat asiantuntijat olivat koolla Tallinnassa

Suomen Autolehden päätoimittaja sai liiton korkeimman tunnustuksen

Autoalan asiantuntija-, esimies-, kouluttaja- ja vastaavissa tehtävissä toimivien henkilöiden yhteistyöjärjestön Suomen Autoteknillinen Liitto ry:n (SATL) 83. Liittokokous pidettiin 17.-18.3.2018 Tallinnassa. SATL:oon kuuluu noin 6000 henkilöjäsentä 37 paikallisyhdistyksestä ympäri Suomea. Vuosittain järjestettävä Liittokokous on järjestön päättävä elin. Tämän vuoden kokouksessa oli edustettuna 26 yhdistystä 67 äänivaltaisen edustajan voimin. Kaikkiaan matkassa oli 116 henkilöä.

SATL on nimennyt Vuoden Autoteknikon vuodesta 1982 lähtien. Nimitys on järjestön korkein tunnustus, jonka se antaa autoalalla tai autoalan hyväksi toimineelle henkilölle. Sääntöjen mukaisesti nimitys julkistetaan SATL:n Liittokokouksen yhteydessä.

Vuoden Autoteknikko -palkinto myönnettiin Autotieto Oy:n toimitusjohtajana ja Suomen Autolehden päätoimittajana toimivalle insinööri Petteri Räsäselle (53, kotipaikka Helsinki). Hän on toiminut lehtiyhtiön palveluksessa vuodesta 1989 lähtien ja lehden päätoimittajana vuodesta 2002 lähtien. Lehtiyhtiön toimitusjohtaja hänestä tuli vuonna 2005. Hänen johdollaan Suomen Autolehti on kehittynyt merkittävästi autoalan ammattilehtenä toimien autotekniikan, autokaupan ja autoalan jälkimarkkinoiden kehityksen monipuolisena ja ajantasaisena tietolähteenä niin autoalan insinööreille kuin kaupan edustajille. Samalla lehtiyhtiö on toiminut erittäin tuloksellisesti.

Kokouksen valinnat

Kokouksessa valittiin Liiton hallituksen puheenjohtajaksi neljättä kertaa insinööri Turo Tiililä (ikä 51, kotipaikka Helsinki). Vuosittaisten erovuoroisten tilalle valittiin seuraavat hallitusjäsenet: Pentti Ala-Maakala (Tampere, varapuheenjohtaja), Jaakko Falck (Mikkeli), Kari Kaihonen (Vantaa), Antti Kovanen (Kuopio) ja Tero Salovaara (Kerava). Vanhoina hallituksen jäseninä jatkavat Jukka Autio (Jyväskylä), Mika Heinola (Kokkola), Eero Kukko (Oulu), Mauri Linnanketo (Pori) ja Vesa Villanen (Salo).

Vuoden Autoteknillisen Yhdistyksen arvonimen sai Tampereen Autoteknillinen Yhdistys ry. Siihen kuuluu 556 jäsentä. Arvonimen saantiin vaikuttavat esimerkiksi jäsenmäärän kehitys, tiedottamisen taso, toiminnan aktiivisuus sekä jäsenmaksujen hyvä hoito.

Muita merkittäviä tunnustuksia arvokkaasta toiminnasta autoalan, Liiton ja Autoteknillisten yhdistysten eteen annettiin myös kokouksen yhteydessä. Liiton kultainen kunnialevyke myönnettiin yhdelle ansioituneelle SATL:n jäsenelle eli Eero Sarimaalle (83, kotipaikka Tampere). Perusteluina olivat muun muassa hänen panoksensa niin SATL:n kuin Tampereen paikallisyhdistyksen toiminnassa. Liiton hopeinen kunnialevyke puolestaan myönnettiin insinööri Sami Ojamolle (37, kotipaikka Klaukkala) hänen työstään autoalan ja joukkoliikennealan kehittämiseksi.

Liittokokouksen järjestelyistä vastasi tällä kertaa SATL:n toimisto.

 

Kuvaa klikkaamalla se aukeaa suurempana tiedostona. Kuvaaja on Tomi Virkki. Kuvaa saa käyttää kuvaajan nimi mainitsemalla.

Kuvassa vasemmalla on SATL puheenjohtaja Turo Tiililä ja oikealla Petteri Räsänen. Räsäsen kädessä on Vuoden Auto 2018 voittajan Volvo XC40 embleemistä tehty Vuoden Autoteknikko -palkinto.

Tiedote on ladattavissa pdf-muodossa TÄSTÄ.

 

LISÄTIETOJA ANTAVAT:       

Toiminnanjohtaja Pasi Perhoniemi, puh. 044-523 9477, s-posti: pasi.perhoniemi@satl.fi

Puheenjohtaja Turo Tiililä, puh. 0400-435 008, s-posti: turo.tiilila@testworld.fi

 

27.02.2018 - Suomen Autolehti 3/2018 ilmestyy torstaina 1.3.2018

Vuoden 2018 kolmas Suomen Autolehti 3/2018 ilmestyy maaliskuun alussa. Lehdellä on mittaa tällä kertaa 96 sivua. Teemana on korikorjaus, josta aiheesta toimitettuja sivuja on kaikkiaan yli 33.

Lehdessä muun muassa seuraavaa:

  • Korikorjaus kamppailee kasvavien tehokkuus- ja asiakaspalveluvaatimusten sekä kehittyvän koritekniikan puristuksissa. Kaiken keskellä on hyvä muistaa, että korikorjaus on suurta ammattitaitoa vaativaa käsityötä. Tähän teemaan liittyen käsitellään seuraavia aihealueita:
    • Ketjuuntuminen on alan ilmiö
    • Merkkiliike hyötyy edustuksista
    • Riippumaton kasvaa nopeasti
    • Korikorjaamolla uuden oppiminen on asennekysymys
    • Mattamaalien ilot ja kirot
    • Automaalimarkkinoilla merkittävä yrityskauppa
    • Korikorjaamolaatuluokitus ohjaa ja kehittää
    • Alumiini yleistyy ja haastaa korjaamon
    • Raskaan kaluston erikoisuudet
  • Kaksi mäntää kolmessa sylinterissä, kahden kampiakselin voimalla. Vastamäntämoottori saattaa löytää tiensä takaisin autoihin. Vanhan rakenteen kompastuskivet on päihitetty modernilla moottoritekniikalla. Dynamometrissa ajetut tulokset vaikuttavat lupaavilta.
  • Uusi jarrulevyteknologia parantaa jarrujen kulutuskestävyyttä ja vähentää jarrupölyn muodostumista jopa 90 prosenttia.
  • Kokemuksia ensimmäisestä autoalan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon koulutuksesta.
  • Moottoritekniikkaa: PSA DV5R. PSA:n laajasti käytetty 1,6-litrainen DV6-dieselmoottori on saanut perillisen, jonka iskutilavuus on pienennetty 1,5 litraan. Samalla päästöihin liittyvissä asioissa on otettu merkittävä askel eteenpäin.
  • Laitekatsauksessa ovat esillä hitsausmaskit ja hengityssuojaimet.

Suomen Autolehden sähköinen näköisversio ilmestyy myös 1.3.2018. Lehden arkisto on luettavissa numerosta 1/2014 alkaen. Lehden pääsee lukemaan kirjautumalla omilla tunnuksilla SATL:n extranettiin osoitteessa https://rekisteri.sebacon.fi. Asiakastunnus on: satl

 

29.01.2018 - Suomen Autolehti 2/2018 ilmestyy torstaina 1.2.2018

Vuoden 2018 toinen Suomen Autolehti 2/2018 ilmestyy helmikuun alussa. Lehdellä on mittaa tällä kertaa 88 sivua.

Lehdessä muun muassa seuraavaa:

  • Auton tekninen avaus: Volvo XC40. Volvon pieni katumaasturi tarjoaa premiumluokkaan räväkän vaihtoehdon. Mukana on paljon isoveljiltä lainattua tekniikkaa.
  • Henkilöautojen päästöjen ja polttoaineen kulutuksen mittaamiseen saadaan uusia ulottuvuuksia RDE-testin myötä. Laboratoriosta siirrytään todelliseen liikenteeseen.
  • American Service Helsingin Konalassa on erikoistunut: se huolii huostaansa ainoastaan amerikkalaisia autoja - eikä vanhempaa kalustoa vierasteta.
  • Jälkiasenteinen hybridijärjestelmä tuo kuljetusyritykselle kustannussäästöjä. USA:ssa suosiota kasvattava ratkaisu on saatavana nyt myös ladattavana versiona.
  • Kenttäkokeet ovat osana kuorma-autojen tuotekehitystä, monesti vielä asiakkaiden normaalien kuljetustehtävien yhteydessä. Kuljettaja ei yleensä edes tiedä, mitä testataan.
  • Henkilöautokaupan vuosi 2017. Kaiken piti olla mallillaan, tilauskanta oli kasvussa ja autovero pienessä laskussa. Päättäjien toimenpiteet kuitenkin sotkivat henkilöautomyynnin viime vuonna pariinkin otteeseen. Pakettiautoissa jatkettiin kasvun vuotta.
  • Kuorma-automyynti on noussut parissa vuodessa hyvälle tasolle. Kuljetusyritysten tilanne näyttää aikaisempaa valoisammalta.
  • Moottoritekniikkaa: Infiniti VC-T. Polttomoottorin muuttuva puristussuhde on kiehtonut insinöörejä sadan vuoden ajan. Nissan sai oman moottorinsa sarjatuotantovalmiiksi parissa vuosikymmenessä.
  • Laitekatsauksessa ovat esillä paineilmatoimiset mutterivääntimet.

Suomen Autolehden sähköinen näköisversio ilmestyy myös 1.2.2018. Lehden arkisto on luettavissa numerosta 1/2014 alkaen. Lehden pääsee lukemaan kirjautumalla omilla tunnuksilla SATL:n extranettiin osoitteessa https://rekisteri.sebacon.fi. Asiakastunnus on: satl

19.01.2018 - SATL ry:n verkko-osaamiskeskuksen kehitystyöhön tukea EU:sta

Autoala ja siihen liittyvä huolto- ja korjaamotoiminta on aidossa murrostilanteessa omaten samalla suuret kasvumahdollisuudet. Tekniikan jatkuva kehittyminen, ajoneuvojen lisääntyvä verkottuminen ja älykkyys, kasvavat yhteiskunnalliset vaatimukset sekä uudistuvat liiketoimintamallit ovat muutosten merkittäviä tekijöitä.

Voimakkaan muutoksen johdosta osaavan, ajantasaisen tiedon omaavan työvoiman tarve on merkitsevässä asemassa menestyvien autoalan yritysten liiketoiminnassa. Jatkuva kouluttautuminen on monissa organisaatiossa ollut tärkeässä osassa jo pitkään ja sen tarve vain kasvaa. On haasteellista tasapainotella tuottavan työn ja siihen tarvittavan uuden tiedon hankkimisen, omaksumisen ja käytäntöön soveltamisen välillä. Monesti koulutukset järjestetään pitkien matkojen päässä, jolloin merkittävä osa kouluttautumiseen kuluvasta ajasta menee siirtymisiin. Tämä on haasteena etenkin harvemmin asutuissa osissa Suomea, kuten Lapissa. Tähän ratkaisuna SATL ry haluaa tuoda tiedonhankintaa, asiointia ja kouluttautumista helpottavan työkalun eli verkko-osaamiskeskuksen, joka on työnimeltään SATL-portaali.

Kehityshankkeen esiselvityksen tekemiseksi Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on päättänyt myöntää Suomen Autoteknillinen Liitto ry:lle EU:n Euroopan sosiaalirahaston tukea. Se on myönnetty Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelmasta. Hanke on alkanut 1.1.2018 ja se jatkuu 30.9.2018 asti. Rakennerahasto-ohjelma tukee työllisyyden ja osaamisen edistämistä sekä sosiaalista osallisuutta.

Esiselvityshankeen tuloksena syntyy seuraavaa (valmiit raportit saa auki klikkaamalla otsikkoa, 1-3 lisätty 7.8.2018):

  1. Selvitys työntekijöiden työmarkkinakelpoisuuden ja yritysten pätevyyksien ylläpitämisen haasteista erityisesti Lapissa
  2. Selvitys työn ohessa tapahtuvan täydennys-, jatko- ja erikoistumiskoulutuksen haasteista erityisesti Lapissa
  3. Toimenpide-ehdotus sukupuolten tasa-arvon edistämiseksi autoalalla
  4. Kuvaus uudesta toimintamallista
  5. Toimintamallin ja osaamiskeskuksen riskianalyysi
  6. Määrittelyt verkko-osaamiskeskukselle sekä
  7. Toteutetaan pilottikoulutuskokeilu

Lisätietoja antaa:

Pasi Perhoniemi, SATL ry, toiminnanjohtaja, 044-523 9477, pasi.perhoniemi@satl.fi

Tomi Virkki, SATL ry, hankkeen kehityspäällikkö, 0400-430 883, tomi.virkki@satl.fi

 

Liite alla: Kuvaaja autoalan muutoksiin vaikuttavista tekijöistä, kuvaa klikkaamalla se aukeaa pdf-muodossa.

Tämä tiedote on ladattavissa pdf-muodossa TÄSTÄ

 

Hankkeen tarkempi kuvaus on luettavissa TÄÄLTÄ.

Tilannetiedote 16.4.2018 löytyy TÄÄLTÄ.

Tilannetiedote 7.8.2018 löytyy TÄÄLTÄ.

10.01.2018 - SUOMEN AUTOTEKNILLINEN LIITTO JA DIAGNO LAAJAAN YHTEISTYÖHÖN AUTOALAN KOULUTUKSISTA

MEDIATIEDOTE                                       10.1.2018                            JULKAISUVAPAA HETI

  

SUOMEN AUTOTEKNILLINEN LIITTO JA DIAGNO LAAJAAN YHTEISTYÖHÖN AUTOALAN KOULUTUKSISTA

Suomen Autoteknillinen Liitto ry SATL ja sen kokonaan omistama Autoalan Koulutuskeskus Oy ovat sopineet Diagno Finland Oy:n kanssa laajasta ja pitkäkestoisesta koulutusyhteistyöstä. Voimavarat yhdistämällä saadaan paremmin kehitettyä tarjontaa markkinoille sekä SATL:n jäseniä että Diagnon asiakkaita hyödyttävällä tavalla.

SATL/Autoalan Koulutuskeskus on järjestänyt jo vuosikymmenien ajan alan ammattilaisille suunnattuja avoimia autoalan koulutuksia. Pääasiassa teknisiin aiheisiin ja säädösasioihin keskittyvät koulutukset ovat olleet yleensä päivän mittaisia. Näistä koulutuksista on muodostunut koulutusbrändejä, joilla on vakiintunut asiakaskuntansa SATL:n jäsenistössä ja muiden autoalan toimijoiden keskuudessa. Jatkossa nämä koulutukset ovat osa Diagnon toimintaa, yhteistyössä SATL:n kanssa.

Vuosittain toistettavia ja yhteistyösopimukseen sisältyviä koulutusbrändejä ovat mm: Ajoneuvolainsäädäntö, Raskaan kaluston säädökset ja tekniikka, Kuluttajalainsäädäntö, Autoelektroniikan päivä, Koritekniikan päivä, Uusinta moottoritekniikkaa ja Vaihtoehtoiset voimanlähteet. Yksittäisinä kursseina toteutetaan myös linja-autotekniikan ja työkoneiden tekniikan päiviä, poltto- ja voiteluaineiden ajankohtaispäiviä sekä muita ajankohtaisia teematilaisuuksia autoalan ammattilaisille suunnattuina.

"SATL:n toiminnan ytimessä on jäsenistönsä osaamisen kehittäminen. Yhteistyö Diagnon kanssa takaa paremmat resurssit koulutusten suunnitteluun ja toteutuksiin. Näin voidaan tarjota parempaa ja laajempaa palvelua jäsenistölle. Koulutusyhteistyö tukee myös SATL:n muita kehityshankkeita, kuten suunnitteilla olevaa verkkoportaalia sekä juuri käynnistynyttä ESR-hanketta autoalan osaamistarpeista", toteaa Pasi Perhoniemi, SATL:n toiminnanjohtaja.

"Diagno panostaa koulutustarjontansa kehittämiseen ja koulutusyhteistyö sopii erittäin hyvin kasvavaan toimintaamme. Diagnolla on itsellään hyvät toteutusresurssit niin tilojen kuin kouluttajien puolesta. Kun tähän yhdistetään SATL:n kokemus ja kouluttajaverkosto, niin eri kohderyhmille voidaan tarjota entistäkin parempia koulutussisältöjä ajankohtaisiin tarpeisiin", toteaa Juha Seppälä, Diagno Finland Oy:n toimitusjohtaja.

Yhteistyösopimukseen kuuluvia koulutuksia tarjotaan jatkossa sekä SATL:n/Autoalan Koulutuskeskuksen että Diagnon kautta. Liiton jäsenille ja Diagnon asiakkaille kursseista tiedotetaan tuttuun tapaan kurssien sisältöjen valmistuttua ja kursseille voi ilmoittautua yhtä helposti kuin aikaisemminkin.

 

Lisätietoja antavat:

Toimitusjohtaja Juha Seppälä, Diagno Finland Oy, juha.seppala@diagno.fi, puh. 050 502 2915
Toiminnanjohtaja Pasi Perhoniemi, Suomen Autoteknillinen Liitto ry, pasi.perhoniemi@satl.fi 
puh. 044 523 9477
Toimitusjohtaja Hannu Palmu, Autoalan Koulutuskeskus Oy, hannu.palmu@aakk.fi, puh. 0400 470 404

 

Suomen Autoteknillinen Liitto ry (SATL) on autoalan ammattilaisten ja asiantuntijoiden yhteistyö- ja koulutusjärjestö. SATL toimii jäsenyhdistystensä kattojärjestönä, jonka tavoitteena on ylläpitää ja kehittää koko autoalan osaamista ja ammattitaitoa. Suomen Autoteknilliseen Liittoon kuuluu noin 6 000 jäsentä.

Diagno Finland Oy on korjaamoiden, katsastusyritysten ja autoalan oppilaitosten palvelemiseen erikoistunut asiantuntijayritys. Diagnon palveluihin kuuluvat korjaamolaitteiden myynti ja huolto, korjaamoiden ja katsastusasemien suunnittelupalvelut, autotekniikan ja diagnostiikan koulutuspalvelut sekä tekninen neuvonta.

Kuvassa vasemmalta oikealle Hannu Palmu, Pasi Perhoniemi ja Juha Seppälä. Kuvaaja: Frans Malmari.

Kuvaa klikkaamalla se aukeaa painokelposessa koossa.

Tiedote PDF-muodossa on ladattavissa TÄSTÄ

 

<< Edelliset   1 | 2 | 3 | 4 | 5 | 6 | 7 | 8 | 9   Seuraavat >>

Suomen Autoteknillinen Liitto - Köydenpunojankatu 8 00180 Helsinki - Updated by Webmaster
  » Uutisarkisto 2017  
  » Uutisarkisto 2016  
  » Uutisarkisto 2015  
  » Uutisarkisto 2014  
  » Uutisarkisto 2013  
  » Uutisarkisto 2012  
  » Uutisarkisto 2011  
  » Uutisarkisto 2010  
  » Uutisarkisto 2009  
  » Uutisarkisto 2008  
  » Uutisarkisto 2007  
  » Uutisarkisto 2006  
  » Uutisarkisto 2005  
  » Uutisarkisto 2004  
  » SATL:n Liittohallitus