18.12.2018 - SATL:n uusi liiketoimintajohtaja aloittaa 4.3.2019.

Suomen Autoteknillinen Liitto ry (SATL) käynnisti liiketoimintajohtajan haun syksyllä Helsinkiin kasvavan kaupallisen tapahtuma- ja koulutustoimintansa tulosvastuulliseen johtamiseen. Toimi herätti suurta kiinnostusta ja tasokkaita hakemuksia tuli useita.

Tehtävään valittiin kokenut autoalan ammattilainen insinööri Juha Seppälä (39). Juha siirtyy tehtävään Diagno Finland Oy:n toimitusjohtajan tehtävästä. Hän on toiminut samanaikaisesti myös Örum Oy Ab:n johtoryhmän jäsenenä. Juha on yksi Diagnon perustajista ja hän on työskennellyt yhtiön palveluksessa vuodesta 2005 lähtien. Sitä ennen hän toimi Robert Bosch Oy:ssä huoltoinsinöörinä. Sen lisäksi Seppälä on tehnyt luennointeja mm. Autoalan Koulutuskeskuksessa ja autoalan ammattikorkeakouluissa.

Liiketoimintajohtajan tehtäviin kuuluu kehittää edelleen alalla arvostettuja SATL:n kaupallisia brändejä sekä kaupallistaa kokonaan uusia tuotteita ja palveluja, joissa on kansainvälinen ulottuvuus mukana. Toiminnan ytimessä ovat erilaiset tapahtuma- ja koulutustuotteet, joille haetaan kasvua.

"Olemme erittäin tyytyväisiä, että saimme Juhan mukaan kehittämään SATL:n liiketoimintaa. Juha on yrittäjähenkinen ja haluaa saada aikaan tuloksia sekä tietää mitä projektien ja myynnin tuloksellinen johtaminen tarkoittaa käytännössä. Arvostamme myös Juhan laajaa kotimaista ja kansainvälistä kontaktiverkostoa" toteaa SATL:n puheenjohtaja Turo Tiililä.

Suomen Autoteknillinen Liitto ry (SATL) on autoalan ammattilaisten ja asiantuntijoiden pitkään toiminut ja alalla arvostettu yhteistyö- ja koulutusjärjestö. SATL toimii jäsenyhdistystensä kattojärjestönä, jonka tavoitteena on ylläpitää ja kehittää koko autoalan osaamista ja ammattitaitoa. Toimipaikka on Helsingissä Ruoholahdessa.

Lisätietoja/haastattelupyynnöt:

Turo Tiililä, hallituksen puheenjohtaja, SATL ry, puh 0400 435 008, turo.tiilila@test-center.fi

Juha Seppälä, liiketoimintajohtaja, SATL ry, puh 050 502 2915, juha.seppala@iki.fi

Suomen Autoteknillinen Liitto - Köydenpunojankatu 8 00180 Helsinki - Updated by Webmaster
  » Uutisarkisto 2017  
  » Uutisarkisto 2016  
  » Uutisarkisto 2015  
  » Uutisarkisto 2014  
  » Uutisarkisto 2013  
  » Uutisarkisto 2012  
  » Uutisarkisto 2011  
  » Uutisarkisto 2010  
  » Uutisarkisto 2009  
  » Uutisarkisto 2008  
  » Uutisarkisto 2007  
  » Uutisarkisto 2006  
  » Uutisarkisto 2005  
  » Uutisarkisto 2004  
  » SATL:n Liittohallitus