05.12.2017 - SATL:n Autoteknillinen pikkujouluristeily pidettiin 1.-2.12.2017

SATL:n perinteinen, jo toista kertaa järjestetty Autoteknillinen pikkujouluristeily pidettiin 1.-2.12.2017 Viking Grace laivalla Turusta Tukholmaan ja takaisin. Matkan järjestelyistä vastasi Turun Autoteknillinen Yhdistys.

Perjantai-iltaa vietettiin aluksi heti laivan lähdettyä jouluisten lihapatojen ääressä ylensyöden ja loppuyö tanssin pyörteissä tai kuka mitenkin. Lauantaina oli virallisempaa autoteknillistä ohjelmaa, joihin jaksoi osallistua jopa yli puolet kaikkiaan 85 matkaan lähteneestä. Loppuosa siis ei jaksanut, tai sitten jatkoi onnistuneesti pikkujouluohjelmaa vähemmän virallisissa merkeissä.

Liiton puheenjohtajan Turo Tiililän ja toiminnanjohtaja Pasi Perhoniemen avaussanojen jälkeen asiantuntijaesityksiä saatiin kaikkiaan neljä. Niistä ensimmäisen piti Yrkesinstitutet Prakticumin opettaja Markus Karhulahti NVH:n (melu ja värinä) mittaamisesta jälkimarkkinoinnin asiakaspalautetilanteissa. Toisena esitelmöitsijänä oli Hella Gutmann Solutioinin tekninen asiantuntija Valtteri Härkönen. Hän kävi esityksessään erittäin syvällisesti läpi ajoneuvojen diagnoosia internetprotokollan yli (DoIP).

Kolmantena esiintyjänä oli Valmet Automotiven korihitsaamon esimies Janne Lankila. Hän kävi mielenkiintoisessa esityksessään läpi Mercedes-Benzin korinvalmistuksen laadunhallintaa, jota sovelletaan Valmet Automotiven toiminnassa. Neljäntenä ja viimeisenä esiintyjänä oli VV-Auto Groupin tuotepäällikkö Toni Nieminen. Hän kävi esityksessään läpi tällä kertaa omaan harrastukseensa liittyviä asioita. Hän toimii Euran Urheiluautoilijoiden piirissä muun muassa rata-autokilpailujen johtajana. Esityksessä hän paneutui tarkemmin viime kesänä Alastaron moottoriradalla järjestetyn Ruotsin vakioautosarjan STCC:n osakilpailun järjestämiseen liittyviin asioihin.  

Seuraava SATL:n Autoteknillinen pikkujouluristeily lyötiin myös jo lukkoon. Se järjestetään samalla laivalla 7.-8.12.2018. Paikkoja on varattuna 150, joten rohkeasti vain mukaan. Seuratkaa tapahtumasta ilmoittelua.

Markus Karhulahti

Valtteri Härkönen

Janne Lankila

Toni Nieminen

Suomen Autoteknillinen Liitto - Köydenpunojankatu 8 00180 Helsinki - Updated by Webmaster
  » Uutisarkisto 2016  
  » Uutisarkisto 2015  
  » Uutisarkisto 2014  
  » Uutisarkisto 2013  
  » Uutisarkisto 2012  
  » Uutisarkisto 2011  
  » Uutisarkisto 2010  
  » Uutisarkisto 2009  
  » Uutisarkisto 2008  
  » Uutisarkisto 2007  
  » Uutisarkisto 2006  
  » Uutisarkisto 2005  
  » Uutisarkisto 2004  
  » SATL:n Liittohallitus